|
HOITOKIRJA
Tänne tulevat kaikki hoitajien ja yksäriomistajien kirjoittamat hoitotarinat.
| Nimi: Vanessa |
20.12.2019 18:30 |
Rodeohevonen - vai onko?
“Hedsky!” Huhuilin oria tarhassa, ja tämän toinen korva kääntyi minua kohti. Hymähdin ja rapisutin taskuuni jäänyttä karkkipaperia. Ori käännähti ympäri ja lähti kohti minua reippaalla ravilla. Ojensin tälle omenaherkun ja kehuin: “Hieno poika!” Mielestäni oli lähes uskomatonta, että Hedsky luotti minuun näin nopeasti. Musta hevonen töni taskuani. Ehkä herkuilla oli jotain tekemistä asian kanssa.
“Hedsky, dig!” Komensin kokeeksi, ja ilokseni musta ori alkoi heti kuopia maata pontevasti. “Oikein hieno!” Kehuin antaessani tälle toisen herkun. Nostin uuden uutukaista riimua jonka olin edellisenä päivänä ostanut ja annoin Hedskyn nuuhkia sitä. Se oli kauniin tummanpunainen, joka sopi hyvin orin mustaa karvaa vasten, ja siinä oli valkoiset pehmusteet turvan päällä ja niskassa. Hedsky hörähti, ja pujotin riimun tämän päähän, sulkien leukahihnan soljen. Olin myös hankkinut uuden riimunnarun, joka oli myöskin tummanpunainen, sopien hyvin riimun kanssa yhteen.
“Dig!” Tokaisin mustalle hevoselle varmistaakseni, että se kuunteli minua uudesta riimusta huolimatta. Hedsky kuopaisi kerran maata ja palkitsin sen hyvillä mielin.
Talutin hevosen karsinaansa ja katselin ympärilleni ennen kun kaivoin kassistani harjapakin - myöskin punaisen - joka oli täynnä hoitovarusteita. Harjoja, kampa, kaviokoukku sekä lämpölinimentti. Näytin harjoja Hedskylle yksi kerrallaan, ja tämä tutki jokaista hetken ennen kun päätti, etteivät ne olleet kiinnostavia. Aloitin harjauksen kumisualla, pyöritellen tätä hevosen selkää pitkin. Siitä Hedsky näytti pitävän. Se ojensi kaulaansa ja sulki silmänsä hörähtäen pehmeästi. Pannaan korvan taakse.
Kumisuan jälkeen kävin kaikki muun harjat järjestyksessä kovimmasta pehmeimpään. Sen jälkeen otin pakista harjakamman ja aloin käymään läpi friisiläisen harjaa. Se oli erittäin takkuinen, joten oletin että kukaan ei ollut kammannut oria pitkään aikaan.
Selvittelin orin harjaa reilut viisitoista minuuttia, ja häntää toisen mokoman. Viimein kampa ei enää löytänyt yhtäkään takkua, joten laitoin sen takaisin harjapakkiin ja otin sieltä kaviokoukun. Tämä oli hoidon ainoa vaihe, josta en ollut aivan varma, sillä en tiennyt, millainen Hedsky olisi kavioita nostaessa. Se oli tosin käyttäytynyt pään harjauksen kanssa hyvin, joten ehkei se ollut niin herkkä. Astelin orin oikean etujalan viereen, liu’utin kättäni jalkaa alas ja tokaisin käskevästi: “Nosta!” Helpotuksekseni Hedsky nosti jalkansa ilman sen kummempia neuvotteluja, eikä edes yrittänyt kiskoa sitä alas ennen kun olin valmis.
Putsasin vielä loputkin kaviot, ja kävin sitten satulahuoneessa hakemassa meksikolaiset suitset, jotka olin vienyt sinne ennen kun menin hakemaan mustaa oria tarhasta.
“Noniin Hedsky, miltäs kuulostaisi ratsastus ilman satulaa?” Juttelin hevoselle palatessani karsinalle. Annoin sen rauhassa tutkia suitsia, ja palkitsin herkulla orin hyväksyessä ne. Nostin suitset hitaasti tämän päähän ja varmistin ennen solkien sulkemista, että Hedskyllä ei ollut epämukava olo. Hevosen korvat kääntyilivät levottomasti, joten annoin sille herkun, jotta se oppisi yhdistämään suitset johonkin tuttuun ja mukavaan. Tämä mutusti herkun tyytyväisenä, joten otin ohjat mustan orin kaulalta ja nykäisin niistä pehmeästi. Hedsky lähti kävelemään perääni, aluksi epävarmasti, mutta saaden varmuutta kun astuimme ovesta ulos ja lähdin kohti maneesia.
Maneesissa jätettyäni takkini naulakkoon hain jakkaran Hedskyn viereen, ja tämä alkoi heti pyöriä levottomasti.
“Shh, ei ole hätää”, vakuutin orille ja nousin jakkaralle seisomaan antaen Hedskylle herkun. Tämä otti sen kiitollisena ja huokaisin hiljaa helpotuksesta. Herkkujen voimalla tästä päästäisiin hengissä läpi.
Nousin hevosen selkään ja tämä alkoi heti hyppiä takajaloilleen. Tarrasin mustasta harjasta kiinni jutellen sille rauhallisesti. “Soo, Hedsky, rauha…” Yritin parhaani mukaan tavoitella ääneeni rauhallista sävyä, mutta Hedsky ei kuunnellut, välillä se heitti väliin jättipukin, ja tein kaikkeni pysyäkseni selässä. Päätin, että paras ratkaisu olisi antaa Hedskyn tottua tilanteeseen hiljalleen, joten lopetin puhumisen ja keskityin pysymään pystyssä hevosen liukkaassa selässä.
Hedsky laukkasi pari kierrosta maneesia ympäri turpa pystyssä ennen kuin rauhoittui, mutta jo siinä ajassa ja laukan ollessa niin villiä huomasin, kuinka mukava ja kaunis laukka orilla on. Kunhan sen vain saisi hallintaansa, siitä tulisi varteenotettava vastustaja koulu- ja estekentillä. Annoin Hedskylle heti herkun kun se rauhoittui.
Mustan hevosen syötyä omenanapin annoin sille kevyesti pohjetta, valmistautuen uuteen pukkisarjaan. Yllättäen ori vain lähti hyvään, reippaaseen käyntiin. Taputin sitä kaulalle ja kehuin vuolaasti. Ilmeisesti Hedsky oli vuodattanut kaikki energiansa alun rodeoon, joten se ei nyt jaksanut muuta kuin kuunnella. Ei kaikkein ideaalisin tilanne, mutta se on hyvä alku. Annoin orille hiukan lisää pohjetta, ja tämä lähti reippaaseen raviin. Ja mikä ravi se olikaan! Se oli niin pehmeää, etten edes heilunut hevosen selässä.
Ravasin muutaman kierroksen ja nostin sitten laukan. Energiat päästeltyään musta ori laukkasi kauniisti ja kootusti, ja sen selässä oli ihana istua. En laukannut pitkään, vain muutaman kierroksen. Pysäytin sitten Hedskyn maneesin keskelle ja hyppäsin alas selästä. Käännyin hakemaan kameraani, ja Hedsky seurasi minua täysin omasta tahdostaan. Nauroin ja rapsutin orin otsaa pujotettuani kameran hihnan kaulalleni. “Taisit kuitenkin vähän nauttia olostasi?”
“Dig!” Komensin oria ja räpsäytin kameralla kuvan Hedskyn heittäessa jalkansa ilmaan. “Hieno!”
Olin vienyt suitset maneesin reunalle, ja hain sieltä nyt riimun. Halusin alkaa opettamaan Hedskyä nousemaan pystyyn käskystä. Kenties jos se saisi joskus luvan tehdä niin, se tekisi sitä vähemmän omasta tahdosta. Laitoin riimun mustan hevosen päähän, mutta jätin riimunnarun pois, sillä tämä olisi samalla hyvä tilaisuus opettaa sitä seuraamaan minua pelkällä äänikomennolla. Kävelin vähän matkan päähän hevosesta ja vihelsin lyhyen melodian - tarkemmin sanottuna Hunger Games -elokuvista tutun neljän soinnun vihellyksen. Hedsky katsoi minua ja ravasi luokseni, kun toistin äänen. Palkitsin orin herkulla ja kävelin taas vähän matkan päähän. Vihelsin uudelleen, ja Hedsky ravasi luokseni nostellen jalkojaan korkealle. Palkitsin sen taas, ja tällä kertaa vihelsin lähtiessäni taaksepäin. Hedsky katsoi minua hetken, mutta lähti seuraamaan minua ravissa, kun vihelsin uudelleen. Juoksin taaksepäin vielä hetken aikaa, mutta sitten pysähdyin äkisti heilauttaen käsiäni ylös. Hedsky pysähtyi myös, ja orin etujalat irtosivat maasta hetkeksi. Palkitsin sen heti ja lähdin uudelleen taaksepäin. Pian lisäsin myös äänikomennon “Up!”
Tein harjoitusta noin vartin ajan. Sen tarkoituksena oli saada Hedsky kohdistamaan juostessa tuleva liike-energia ylöspäin. Hetken kuluttua minun ei edes tarvinnut lähteä taaksepäin, nostin vain käsiäni ja sanoin: “Up!”
Hedsky oppi nopeasti, sen olin huomannut. Nytkin se jo nousi takajaloilleen ja heilutti kavioitaan ilmassa hetken ennen kun laskeutui. Palkitsin sen herkulla ja kehuilla, ja sitten vihelsin hevoselle tutun melodian ja lähdin juoksemaan poispäin siitä. Hedsky tunnisti leikin heti ja lähti laukassa perääni. Hevonen sai minut pian kiinni, muttei hidastanut. Sen sijaan musta ori tasoitti askeleensa niin, että se laukkasi vierelläni samaa tahtia kanssani.
Pian hidastin ja palkitsin orin halilla ja kehuilla. En ollut koskaan tavannut yhtä fiksua hevosta kun Hedsky. Sen ainoa ongelma oli se, ettei se saanut ilmaista itseään tarpeeksi tai totutella asioihin omaa tahtiaan.
“Up!” Tokaisin, ja Hedsky heitti etujalkansa ilmaan harja liehuen. “Hieno poika!”
Vilkaisin maneesin kelloa, ja yllätyin - olimme olleet siellä puolitoista tuntia!
Keräsin tavarat ja kiinnitin riimunnarun Hedskyn riimuun. Halusin kuitenkin kokeilla vielä, seuraisiko ori minua talliin ilman sen ohjausta, joten pidin vain sen päätä käsissäni siten, että se oli täysin löysä. Vihelsin jälleen Hedskylle tutun melodian, ja se lähti kiltisti kävelemään perääni kohti tallia. |
Vastaus:
Ihana ja sympaattinen tarina! Ihan kuin lukisi kirjaa :O. Kiva, että Hedsky ainakin vaikutti aika kiltiltä ja rauhalliselta :).
Palkaksi tästä saat 73v€, koska tää oli niin hyvä!
-Hertta |
|
| Nimi: Vanessa |
15.11.2019 13:52 |
Temppuja hyvällä ja pahalla
Seisoin tarhan ulkopuolella katsellen suurta mustaa oria. Hedsky oli kuulemma aikamoinen projekti, mutta sekös minua haittasi. Päinvastoin, mielestäni villeissä hevosissa on ihanaa se, kuinka pienelläkin teolla on paljon merkitystä. Ne palkitsevat hyvin, jos niitä osaa käsitellä oikein. Taskussani minulla olikin pussillinen nameja, joilla voisin kenties saada orin huomion ja kiinnostuksen. Minua ei haitannut, etten todellakaan pääsisi heti orin selkään. Minulla oli paljon muitakin tapoja viettää aikaa yhdessä. Avasin tarhan portin ja astuin sisäpuolelle, sulkien portin perässäni. Hedsky nosti päätään ja painoi korvansa tiukasti luimuun. Arvasin, että näin kävisi.
Työnsin käteni taskuun ja nappasin herkun muovipussista, joka rapisi kovaäänisesti. Hedskyn toinen korva kääntyi eteen, mutta toinen oli edelleen luimussa. Musta friisiläisori oli kyllä uljas näky. Sen hengitys huurusi, kun se seisoi vastikään sataneessa ensilumessa.
Ojensin kättäni niin pitkäksi kuin suinkin sain, yrittäen näyttää Hedskylle ettei sen tarvinnut tulla lähelle minua, ellei se niin halunnut. En katsonut suoraan orin silmiin, sen sijaan kohdistin katseeni lumiseen puunoksaan sen takana niin, että näkisin sen liikkeet.
“Hieno poika”, hyrisin hiljaa rauhallisella äänensävyllä. “Oikein hieno. Tule vaan.”
Nuori ori otti yhden varovaisen askeleen minua kohti, sitten toisen. Sen molemmat korvat olivat nyt uteliaasti höröllä, tosin se heilutteli niitä levottomasti.
“No niin, hieno olet”, sanoin hiljaa, siirtäen katsettani hitaasti maahan. “Ei ole hätää, tule vaan. Tule tule!”
Hedsky ojensi turpansa ja nuuhkaisi kättäni, sitten kavahti taaksepäin. Seisoin kärsivällisesti paikallani, kunnes ori keräsi tarpeeksi rohkeutta yrittää uudelleen. Se nuuhkaisi jälleen sormiani, sitten vilkaisi minua varuillaan ennen kuin nappasi herkun kädestäni ja ravasi voitonriemuisesti pienen tarhan toiseen päähän syömään sitä. Hymähdin itsekseni, kaivaen toisen herkun ja asettaen sen kämmenelleni, tällä kertaa hiukan lähemmäs itseäni. Hedsky mutusteli ensimmäisen herkun kaikessa rauhassa ennen kuin hiipi hitaasti nappaamaan toisen. Hymyilin. Villeinkään hevonen ei voi vastustaa herkkuja. Toistin prosessia vielä vähän aikaa, ja joka kerralla nuori ori tuli hiukan rohkeammin lähelle minua.
Lopulta pidin herkkua vasemmassa kädessäni, ja Hedskyn seisoessa edessäni sitä syömässä ojensin hitaasti oikean käteni ja sivelin sen kaulaa. Ori heilautti päätään ylöspäin ja peruutti pari askelta, muttei protestoinut niin kovasti kun olin alunperin pelännyt. Hymyilin ja kaivoin kärsivällisesti yhden viimeisistä herkuista pussin pohjalta. Hedsky vilkuili minua hetken epäluuloisena, mutta lopulta herkkujen vetovoima vei voiton ja ori asteli lähemmäs. Se nappasi herkun ja tuijotti kättäni - ei aggressiivisesti, vain uteliaasti - siirtäessäni sitä jälleen lähemmäs friisiläisen kaulaa. Hedskyn korvat heiluivat hieman, mutta eivät kuitenkaan kääntyneet luimuun, joten laskin käteni pehmeää mustaa karvaa vasten. Hedsky pärskähti muttei liikahtanut käteni alta pois, joten annoin sille uuden herkun ja silittelin samalla sen pitkää karvaa. Päähäni pälkähti idea orin sisään viemisestä, joten otin tarhan portissa roikkuvan riimun, jonka olin tuonut varmuuden vuoksi. Hedsky silmäili riimua kävellessäni lähemmäs. Nostin ensin käteni orin korvien taakse varmistaakseni, ettei se ollut sieltä erityisen herkkä, ja Hedsky laski päätään kuuliaisesti. Ilmeisesti ori oli kuitenkin koulutettu riimulle. Nostin riimua hitaasti kunnes se oli nuoren friisiläisen päässä, ja suljin sitten leuan alta menevän hihnan. Kiinnitin myös riimunnarun. Hedsky pärskähti ja hypähteli hetken aikaa, ja pidin riimunnarusta kiinni niin, että sillä oli tilaa liikkua. Kun friisiläinen viimein rauhoittui - ilmeisesti huomaten ettei riimu tappanut sitä - nykäisin lempeästi narusta. Hedsky heilautti päätään, mutta - yllättävää kyllä - lähti kiltisti kävelemään perääni. Pysähdyin ja annoin orille herkun palkinnoksi. Musta hevonen mutusteli sen tyytyväisenä, ja nykäisin kevyesti narusta saadakseni sen jälleen liikkeelle. Hedsky seurasi minua kuuliaisesti talliin saakka, ja astui karsinaankin pienen maanittelun päätteeksi. Annoin sille viimeisen herkun taskunpohjalta ja otin siltä riimun pois. Hedsky ravisteli päätään kuin sanoakseen ‘viimeinkin!’ ja pistin mieleeni ostaa sille uuden riimun. Sen vanha oli jo kulunut rikki, ja näytti siltä että Hedsky oli purrutkin sitä jossain vaiheessa.
En täysin ymmärtänyt, miksi Hedskyä sanottiin niin villiksi. Ori vaikutti kovin kiltiltä, kunhan sen kanssa oli rauhallinen ja ymmärsi vähän sen huumoria. Kuten silloin, kun Hedsky nappasi pölyharjasta kiinni ja alkoi kiskomaan sitä. Sille pitäisi selvästi hankkia jokin koirien vetoköyden tapainen lelu.
Ehkä sen villi puoli tulisi esiin ratsastaessa. Se ei minua kyllä kauheasti pelottanut, sillä olin ratsastanut monilla villeillä hevosilla aiemminkin.
Harjattuani Hedskyn kävin satulahuoneessa, mutta ilmeisesti orilla ei ollut satulaa. Se minun pitäisi hankkia, sillä en halunnut ratsastaa villillä hevosella satulassa, joka ei ollut sille edes sopiva.
Ennen sitä voisin kyllä opettaa Hedskylle temppuja. Hain uuden herkkupussin repustani ja johdatin Hedskyn riimussa maneesiin. Kun otin riimun pois, ori lähti kiitolaukkaan ympäri maneesia ja heitti muutaman pukkihypyn. Katselin sitä iloisena, antaen friisiläisen riemun tarttua minuunkin. Pian Hedsky rauhoittui ja ravasi kiltisti luokseni, kun kutsuin sitä. Annoin mustalle orille kaksi herkkua palkinnoksi ja kävelin sitten sen viereen niin, että oikea jalkani oli samassa linjassa sen vasemman etujalan kanssa.
“Dig!” sanoin ja kuovin omalla jalallani maneesin pohjaa. Käytin englanninkielisiä komentoja, sillä ne olivat helpompia ja nopeampia sanoa. Hedsky katsoi minua hämmentyneenä kun toistin komennon ja kuovin jalallani useamman kerran. Lopulta se heilautti etujalkaansa epävarmasti ylös ja kuopaisi kerran pohjaa. Palkitsin sitä heti herkulla ja rapsutuksilla. Toistin komennon uudestaan, ja tällä kertaa Hedsky heilautti jalkaansa ja kuopi jo toisella komennolla. Annoin sille palkinnoksi kaksi herkkupalaa, ja orin silmissä tuikki kun se kuopi innokkaasti maata ilman että edes pyysin mitään. Sillä kertaa en palkinnut sitä. Friisiläisen piti oppia, ettei se saanut tehdä temppuja milloin huvitti. Odotin sen lopettavan kuopimisen ja tokaisin "Dig!" ilman minkäänlaista liikettä. Hedsky vilkaisi minua ennen kun heitti jalkaansa ilmaan ja kuopaisi sillä pontevasti maneesin pohjaa.
“Hieno poika, oikein hieno”, kehuin oria vuolaasti rapsuttaen sen kaulaa ja annoin sille herkkupalan. Hedsky hörähti ensimmäistä kertaa tapaamisemme jälkeen, ja hymyilin tokaistessani: “Dig!”
|
Vastaus:
Super kiva tarina! <3 varmasti pääset ratsastamaan vielä tämän vuoden puolella Hedskyllä, vaikutat just oikeelta hoitajalta sille! Ainoa mitä jäin ehkä vähän kaipaamaan oli kappalejaot, mutta muuten oli tosi hyvä tarina! Pahoittelut tarinan palkkauksen myöhästymisestä myös :D.
Palkaksi tästä saat 65v€.
-Hertta |
|
| Nimi: Noru |
06.10.2019 15:03 |
-Rauhallinen tallipäivä-
Pyöräilen tallille. Äiti ei tänään päässyt viemään minua, sillä hänellä oli jotakin muut, ja arvelisin, että se on jotakin töihin liittyvää tehtävää. Kylmä pohjoisviima puhaltaa kasvoilleni, ja lehdet putoilevat puusta. Ohitseni kulkee autoja matkalla tiesminne. Syksy on siis vihdoinkin saapunut. Käännyn tallille vievälle hiekkatielle, ja korjaan otettani pyörän tangosta. Käytössä minulla on äitini ikivanha Helkama-merkkinen, punainen pyörä. Sen maali on jo alkanut rappeutua ja vaihteet ovat menneet rikki ikuisuus sitten. Ystäväni vanhasta koulusta olivat aina naureskelleet siitä, ettei minulla ollut upouusinta Jopo-mallia tai jotakin muuta hienoa pyörää. Mutta minulle tämä kelpasi oikein hyvin. Vähän matkan päästä tallista hyppäsin pois pyörän kyydistä, ja jätin sen tien laitaan ettei se olisi kenenkään tielllä missään. Tuskin kukaan samoilija sattuisi juuri tänään siihen tienreunaan ihmettelemään. Kävelin lopun matkaa, ja laitoin talvitakkiani kiinni paremmin, sekä korjasin pipoani paremmin päähäni. Ratsastuskypäräni roikkui repustani, jossa oli myös eväsleipäni, rahapussini ja vanha Samsung Galaxy S4-puhelimeni. Pidin sitä mukana tallilla, ettei toinen puhelimeni menisi rikki jos sattuisin liukastumaan tai jotakin muuta, sillä äitini oli todella tarkka sen puhelimen suhteen. “Pitäisi todellakin ostaa uusi kypärä ja topparatsastustakki”, mutisin hiljaa itsekseni kävellessäni kohti tallia.
Tallin lämmin ilma tuntui hyvältä poskillani. Suuntasin tieni tallihuoneeseen, josta löysin nuoren tytön hörppimässä teetä. Tuo näytti hieman kysyvältä kun astuin sisään huoneeseen, mutta päätin mennä istumaan tuon viereen ja esittäytyä. “Moi. Mä olen Noru, hoidan Tarua. Aloitin ihan vähän aikaa sitten, et oo varmaankaan nähny vielä mua. Mä en ainakaan ole nähny vielä sua että niiin”, kerroin leveästi hymyillen. “ Mä oon Sini. Oon Pinjan sisko. Tai no en usko et sä tunnet sitäkään”, tyttö vastasi hieman hämmentyneenä hörpäten hieman lisää teetä. “Ei, en tunne. Mut kiva tavata! Toivottavasti tutustun vielä muihinkin”, sanoin tuolle ottaen eväsleipäni repustani. Aloin nakertaa leipääni kunnes tyttö alkoi taas puhua. “Sanoiksä muuten hoitavas Tarua”, tuo kysyi. “Joo, kuinniin”, vastasin kysyen. “Aattelin vaan. Kuulin Pinjalta et Hertta oli sanonu sille et sä oot kouluridaaja, pitääks paikkansa”, Sini jatkoi. “Joo! Kisasin HeA tasolla vanhalla tallilla. Olin kisajoukkueessakin, mut täällä mä aion vaan ratsastella Tarulla välillä”, selitin tytölle. “Okei”, tuo vastasi hymyillen. "Hei muuten, hoidaksä jotain hevosta", älysin kysyä. "En mä, oon pääasias vaan auttamassa heppojen ruokinnassa sun muussa sillonkun saan ja tottakai rapsuttelen aina kaikkia heppoja ja poneja", Sini kertoi. "Okei. Mä taidan mennä nyt tästä harjailemaan Tarua. Jossä tarviit apua tai kaveria jossain niin tuu vaan pyytämään, kun ei mulla pääasias mitään tekemistä tällä hetkellä oo. Harjailuu ja sensemmosta mitä nyt hoitaja tehtäviin kuuluu", selittelin tytölle hymyillen ja lähdin tallihuoneesta melkein kompastuen omiin jalkoihini.
Hyräilin jotakin ikivanhaa syksyaiheista lastenlaulua kävellessäni tallikäytävällä kohti Tarun karsinaa. Saapuessani tamman karsinalle maiskautin pari kertaa saadakseni tuon huomion kiinnittyvän minuun. Taru nosti päänsä vesiastiastaan, ja tamman korvat kääntyivät kiinnostuneena minuun päin. Raotin karsinan ovea hieman, ja ahtauduin karsinaan. Taru tuli mielenkiinnolla tutkimaan taskujani mutta pian tuo kiinnostuikin enemmän naapurikarsinan äänistä. Rapsuttelin tammaa hetken aikaa ja jutustelin sille niitä näitä. “Kuules Taru, mitä mieltä olisit jos lähdettäisiin lenkille”, kysyin hevoselta ja sain vastaukseksi pehmeää hörinää. “Käsitän ton kyllänä”, sanoin naurahtaen ja suukotin Tarun turpaa pienesti. Kävelin pois tamman karsinasta ja suljin sen oven. Lähdin takaisin tallihuoneeseen, jonne olin jättänyt reppuni aiemmin jutellessani Sinin kanssa. Avasin tallihuoneen oven ja huomasin Sinin lähteneen pois. Tytön vaalea, hevoskuvainen teemuki oli kuitenkin vielä pöydällä joten oletin tuon tulevan pian takaisin huoneeseen viemään mukinsa tiskiin. En tiennyt mitä mieltä Hertta oli asiasta, mutta ainakin vanhalla tallillani siisteys oli toisena tärkeysjärjestyksessä hevosten hyvinvoinnin jälkeen. Otin reppuni sohvan viereltä ja heitin sen olalleni. Sitten lähdin takaisin Tarun karsinalle, meinaten taas kompastua astuessani ovesta ulos. “Onko tää oviaukko riivattu vai miks ihmeessä mä oon kokoajan kompastelemassa”, mutisin itsekseni ja päädyin tyytymään siihen vaihtoehtoon, että omasin vain huonon tasapainon.
Päästyäni takaisin Tarun karsinalle laskin reppuni karsinan eteen. Kaivoin sieltä upouudet, tammalle edellisenä päivänä ostamani vaaleansiniset harjat, riimun ja riimunnarun. Aloin harjailla tammaa ja tarkistin ettei sillä ollut minkäänlaisia rupia sunmuita. Kun olin hoitanut Tarun perusteellisesti, tein vielä sen otsatukkaan pienen letin ja kiinnitin sen taskustani löytyneellä kumilenkillä. “Noniin hupsu, testataas näitä sun uusia riimujas”, sanoin Tarulle nostaessani riimun ja riiimunnarun karsinan ulkopuolelta käsiini. Sovitin riimuja Tarun päähän ja ne istuivat oikein hyvin. Kiinnitin riimunnarun lukostaan riimuihin ja talutin Tarun ulos karsinastaan. Laitoin nopeasti kypärän päähäni, sujautin puhelimen taskuuni ja sitten kävelin Tarun kanssa pois tallista. Ulkona oli edelleen hyvin viileä ilma, ja tamma alkoi heitellä päätään ja kuopimaan maata. Sain sen kuitenkin pitämään päänsä aloillaan ja kuopiminenkin loppui kun pääsimme liikkeelle. “Lähettekö te maastoon? Pääseekö mukaan”, kuulin tutunoloisen äänen kysyvän. Käänsin päätäni ja huomasin takanani Sinin. “Joo tottakai pääset”, vastasin tytölle hymyillen. Tuo tuli kävelemään vierelleni ja näytti mihin suuntaan meidän piti lähteä. Kävelimme pitkän lenkin jutellen vaikka mistä, ja rapsutellen Tarua joka kylläkin muutaman kerran kyllästyi ja lähti melkein ravaamaan ilman käskyä. Ravasimme takaisin tallille ja Taru totteli oikein hyvin tullessamme takaisin. Päästyämme sisälle talliin huomasin kellon olevan jo melko paljon, ja saatuani Tarun karsinaan lähdinkin suoriltaan hakemaan tuon harjoja satulahuoneesta.
“Kiitti maastoiluseurasta, tuu joskus toistekin mukaan”, huikkasin Sinille ennenkuin tuo katosi maneesiin. Harjasin Tarun ja putsasin tuon kaviot, sehä tarkistin ettei tuolla ollut mitään haavaumia retkestämme. “Hieno tyttö”, kuiskasin Tarulle ja suukotin sitä taas ennenkun jätin tuon syömään karsinaansa. Vein Tarun harjat satulahuoneeseen ja menin seuramaan maneesissa käynnissä olevaa tuntia. Kun olin katsellut tuntia puolen tunnin ajan, lähdin tallista. Katselin vielä hetken tarhassa olevia muutamaa hevosta ja sitten menin pyöräni luo. Hyppäsin pyörän selkään lähtien ajamaan kohti kotia. Ajoin hieman syrjjäistä tietä, sillä reitti oli nopeampi mutta pääsin kotiin turvallisesti. Äitini ei vieläkään ollut kotona joten päädyin huoneeseeni lueskelemaan tuleviin kokeisiini.
//905 sanaa , sori nää mun otsikot on hirveen tylsiä
|
Vastaus:
Apua, ihan superkiva tarina! <3 Tää oli selvästi parempi kuin sun viime tarina! Kappalejaot oli oikein hyviä ja kuvailit kivasti kaikkia pikkujuttuja. Kivasti teillä on Tarun kanssa lähtenyt menemään selvästi :)
Palkaksi tästä saat 70v€!
-Hertta (joka pahoittelee palkkaamisen viivästystä :D) |
|
| Nimi: Noru |
02.10.2019 20:06 |
~Ensimmäinen päivä~
Puhelimeni herätyskello soi. Hieron unisia silmiäni ja venyttelen hieman, jonka jälkeen nostan puhelimeni ja mietin hetken, minkä ihmeen takia kello soi jo seitsemältä aamulla. Pian älyän, että kello soi sillä minun pitäisi tänään mennä Mansikkametsän tallille katsomaan tulevaa hoitohevostani, Tarua.
Olimme muuttaneet vanhaan, hieman rapistuneeseen rivitaloasuntoon Vantaalle vasta pari viikkoa sitten äitini töiden vuoksi. Ennen muuttoa asuimme eräässä pienessä kunnassa Keski-Suomessa, ja meillä oli talli aivan naapurissa. Olin harrastanut kouluratsastusta tuolla tallilla pienestä naperosta lähtien, ja olimme vanhan ratsastuksenopettajani avuin löytäneet täältä Mansikkametsän, ja nyt sieltä minulle aivan täydellisesti hoidokiksi sopivan hevosen.
Nousin sängystäni ja kävelin huoneeni ikkunalle. Ulkona näkyi syksyinen takapihamme, ja monia ohikulkevia autoja. Huokaisten kävelin vaatekaapilleni. Laitoin päälleni vaaleansinisen hupparin ja valkoiset, hieman tahraiset ratsastushousuni. Palmikoin punertavat, kiharat hiukseni kahdelle saparoletille ja otin heppailureppuni huoneeni nurkasta. "Äiti! Missä mun kypärä on", huusin äidilleni huoneeni ovenraosta. "Eteisen lipaston päällä. Tule syömään aamupalaa niin lähdetään", mustatukkainen, 163-senttinen äitini vastasi minulle. Kävelin jääkaapille ja otin sieltä yhden, pienen mansikkarahkapurkin. Otin pakastimesta mustikoita ja kaadoin niitä rahkan sekaan. Söin aamupalani nopeasti, selaillen samalla instagramista vanhojen tallikaverieni kuvia. Kävelin eteiseen ja sulloin kypäräni ja puhelimeni reppuuni. Laitoin jalkaani mustat ja vanhat, hieman koviakin kokeneet ratsastussaappaani. Kävelimme äitini kanssa parkkipaikalle ja matka kohti Mansikkametsää alkoi.
Talli sijaitsi kahdeksan kilometrin matkan päässä kotoamme. Matkan ajettuamme hyppäsin autosta ulos melkein vauhdeista. Naurahtaen kiitin äitiäni kyydistä ja kävelin upean tallirakennuksen oville. Avasin rakennuksen ovet ja kävelin sisään. Minulle oli kerrottu Tarun karsinapaikan olevan numero 17, joten suuntasin kohti tuota karsinaa. Löysin karsinan ja katsoin lumoutuneena siellä seisovaa hevosta. "Hei", sanoin hymyillen karsinassaan seisovalle rautiaalle suomenhevoselle. Avasin tamman karsinan oven ja kävelin sisään. Tamma katsoi minua alkuun hieman pöllästyneenä, mutta kun olin rapsutellut tuota hetken, alkoi se vain hamuilla taskujani.
Hetken rapsutteluhetken jälkeen lähdin tutkimaan tallia. Maneesi oli upea, siellä oli oikein paljon tilaa ratsukoille. Siellä oli parhaillaankin ratsastamassa joku. Pian eksyinkin satulahuoneeseen. Löysin huoneesta Tarun harjoja, ja otin ne mukaani kun lähdin takaisin tamman karsinalle. Harjailin tammaa noin puolen tunnin ajan ja tein sille erilaisia lettiviritelmiä, kaikenlaista sykeröistä verkkolettiin. Taru näytti selvästi nauttivan saamastaan huomiosta, joten päätin harjata tuon läpikotaisin vielä toisen kerran. Harjaustuokioidemme jälkeen otin tamman riimunnarun ja kiinnitin sen tuon päässä oleviin riimuihin.
Lähdin käyttämään hevosta pienellä lenkillä tallin ympäri. Tie oli hieman kurainen, ja Taru säpsähti päälle lentäviä lehtiä muutamaan kertaan. Takaisin sisään päästyäni talutin rautiaan karsinaan ja otin siitä muutaman kuvan. Harjailin sitä vielä pienen hetken, ja sitten lähdin takaisin maneesille.
Siellä ei enää ollut ratsukkoa, mutta maneesia siivoili parhaimmillaan tallinomistaja Hertta. "Hei! Sä olit se uusi hoitaja, eikös vain", Nainen kysyi minulta lempeällä äänellä. "Joo! Kutsutaan nimellä Noru", sanoin iloisena. "Kiva! Ja mukavaa että olet täällä, toivon että viihdyt hyvin", Tallinomistaja jatkoi. "Enköhän mä viihdy oikein hyvin! Taru on oikein mukavanoloinen hevonen ja talli on tosi upea", tokaisin hymyillen. Hertta hymyili ja kääntyi sitten takaisin siivoilemaan maneesia. Lähdin pois maneesista ja laitoin äidilleni viestiä, pyytäen tuota hakemaan minut kotiin. Kävin vielä rapsuttamassa Tarua ja annoin tuolle muutaman suukon turvalle. Pian kuulin äitini auton kurvaavan tallin pihaan ja jouduin sanomaan heipat Tarulle. Vein tuon harjat takaisin satulahuoneeseen ja lukitsin karsinan oven kunnolla. Sitten lähdin ulos, ja hyppäsin auton kyytiin. "No, miten meni", äitini kysyi. "Hyvin! Taru on tosi mukava", sanoin hymyillen.
//529sanaa, anteeks tästä tuli vähän tynkä mutta lupaan että seuraavasta tulee sit pidempi :)
|
Vastaus:
Ihana tarina! <3 muuten tosi ihanasti kirjoitettu ja hyvin kuvailtu, mutta tekstiä olisi helpompi lukea jos siinä olisi isommat ns. rivinvaihdot, jos ymmärsit :D. Innolla jään odottelemaan lisää tarinoita sulta!
Palkaksi tästä saat 50v€ :)
-Hertta |
|
| Nimi: Sisla |
15.06.2019 16:56 |
Metsäretki
Vihdoin, kun sateiseen keliin tuli hiukkasen taukoa päätin lähteä Jyskan kanssa ratsain tutkimaan Mansikkametsän maastopolkuja, joihin olimme aiemmin keväällä Kertun kanssa tutustuneet hevosia taluttaen.
Kertulla oli ollut mukanaan lehmäkuvioinen nuori tamma Ranskis, joka korvat tötteröllä kulki meidän edellämme poluilla välillä pysähtyen kuuntelemaan jonkun kaukaisen linnun viserrystä. Tiesin Kertun tehneen paljon töitä Ranskiksen kouluttamiseen ja se näkyi. Nuori tamma asteli kiltisti Kertun vierellä yhtään kiskomatta riimunaruaan.
Jyskakin humputteli nuoren ponikaverinsa perässä haukkaisten aina sieltä täältä vadelman nuoria lehtiä makupalakseen ja mutusteli niitä sitten hetken kovaan ääneen höristen. Ajatuksena oli kiertää lyhkäinen lenkki vain taluttaen hevosia ja niin kulkien, että lähimmät polut tulisivat tutuiksi, jotta joskus uskaltautuisin yksinkin metsään Jyskan kanssa pelkäämättä eksyväni. Retkemme Kertun ja Ranskiksen kanssa oli sujunut rauhallisesti tallilta tien reunaan asti ja ajatuksena oli jatkaa tien viertä takaisin tallille.
Pian kuitenkin alkoi kuulua kovaa mörinää, joka lähestyi meitä tien suuntaisesti. Metelin kasvaessa arvasimme Kertun kanssa kyseessä olevan moottoripyörien äänen ja äänen vieläkin lähestyessä, mietimme mihin pääsisimme hevosten kanssa kauemmaksi moottoripyöristä, jotka aivan pian olisivat jo kohdallamme ja menisivät ohitsemme tulosuuntaamme.
Pian näimme noin kuuden moottoripyörän tulevan mutkan takaa kovaa vauhtia ja varauduimme niiden menevän ohitsemme yhtään vauhtiaan hiljentämättä kaameasti pöristen.
Mutta ensimmäisen moottoripyöräilijän huomattua meidät hevostemme kanssa, hän viittoikin muille ja kaikki hiljensivät vauhtiaan ja lopulta pysäyttivät pyöränsä vähän matkan päähän meistä ja hevosista.
Häkeltyneenä talutimme aivan rauhallisina pysyneet hevosemme ohi ja kiitin vuolaasti moottoripyöräilijöitä ja kysyin vielä mihin päin he olivat matkaansa jatkamassa. Ensimmäinen moottoripyöräilijä nosti kypärän päästään ja kertoi heidän olevan vain ajelemassa huvin vuoksi mutkaisia teitä ensimmäistä kertaa talven jäljiltä.
Enempää emme sanoja vaihtaneet ja meidän päästyämme sopivan matkan päähän hevostemme kanssa lähtivät moottoripyöräilijät jatkamaan matkaansa. Lenkin jälkeen molemmat hoitivat hevosensa ja kummatkin pääsivät vielä omiin tarhoihinsa ulkoilemaan
Taputin Jyskan kaulaa ja nousin selkään. Tänään olin päättänyt lähteä ilman satulaa pelkillä suitsilla, sillä en ajatellut vaatia Jyskaltakaan muuta kuin rentoa kävelyä. Lähdimme metsään ja Jyska sai kulkea aluksi aivan omaa vauhtiaan ohjat löysällä tutkien ja pysähdellen, miten halusi. Pian Jyska kuitenkin huomasi mehukkaan vadelmapuskan, josta se jäi rohmuamaan suun täydeltä vaapukan lehtiä.
“Höpsö, ei me tähän voida koko päiväksi syömään jäädä,” naurahdin ja ohjasin orin kulkemaan taas polkua pitkin. Ja taas ori sai kulkea omaan tahtiinsa ja melkein minne halusi.
Olin löytänyt mukavan pituisen lenkin joka oli mukava kulkea ympäri vaikka useammankin kerran yhden ratsastus kerran aikana. Kuljimme lenkin ympäri ensin kerran aivan käyntiä ja seuraavan kierroksen päätin vain ravata ympäri ja Jyska olisi tahtonut jopa intoutua laukkaan erään suoran alussa.
Kolmannella kerralla päätinkin antaa Jyskan laukata, vaikka aluksi olin miettinyt rauhallista lenkkiä, jonka aikana vain ihailtaisiin kukkia ja kuunneltaisiin linnun laulua, mutta tällä kertaa laukattaisiinkin puskat ryskyen.
“LAUKKAA!” Huudahdin, keräsin ohjat ja annoin laukka-avut. Ja Jyska nosti laukan. Joku ulkopuolinen voisi luulla, ettei Jyskan kaltainen työhevostankki, voi laukata tuhatta ja sataa, mutta hän on väärässä. Jyska laukkasi tuulen lailla ja silmistäni valui vesi. Tuntui niin hyvältä pitkästä aikaa päästää hevonen menemään niin lujaa kuin vain jaloista lähti ja olin niin ylpeä oristani, kun se hiljensi heti kuin vain pyysin. Ratsastuslenkkimme jatkui vielä yhden kierroksen verran rauhallisessa käynnissä ja sitten suuntasimme suorinta tietä tallille.
Talliin tullessani huomasin pesukarsinan olevan vapaana ja pääsimme Jyskan kanssa pesulle. Siis molemmat pääsimme, sillä kerran pesuletkusta irroitettuani, sai Jyska sen suuhunsa ja kasteli minut ja kaikki ympärillämme aivan läpimäriksi ennekuin ehdin ottaa vesiletkun Jyskalta pois.
Jyskan sain pyyhkeillä kuivaksi ja heppa pääsikin suoraan tarhaansa, mutta minun olisi pakko vaihtaa jotain kuivaa ylle.
“No kesä kuivaa” naurahdin ja suljin Jyskan tarhan portin.
Sisla |
|
| Nimi: Sisla |
20.04.2019 22:55 |
Eka ratsastus Mansikkametsässä
Tänään päätin kammeta itseni liki 180 senttimetrin korkeuteen ja ratsastaa Jyskalla Mansikkametsän kentällä. Ilahduin tallille saavuttuani, kun huomasin, miten hyvässä kunnossa kentän pohja olisi ratsastamista ajatellen. Ei mutaa tai löllöä enää ollenkaan.
Ei menisi viime päivien hevosen puunaus -projekti ihan hukkaan.
Kevät on aina sitä aikaa, kun hevoset kuorruttavat tarhoissa temmeltäessään itsensä yltäpäältä mutaan. Olen yrittänyt varjella Jyskaa likaantumiselta parhaani mukaan, siinä kuitenkaan aina onnistumatta ja tänäänkin kun menin hakemaan poikaa tarhasta sain huomata orini olevan aivan villiintyneen näköinen. Mitkään loimet eivät olisi pelastaneet minua tältä mutamonsterilta.
Jonkin aikaa meni hevosta harjatessa ja puunatessa, mutta viimein olimme kentän laidalla valmiina aloittamaan päivän treenin.
“Pysyhän siinä hetki. Paikka!” Jätin Jyskan kentän keskelle seisomaan ja kävin hakemassa jakkaran, jotta pääsisin edes selkään. Kun käännyin takaisin päin huomasin orin seisovan kuin ruuvattuna siinä mihin olin sen seisomaan jättänyt.
“Jo olet hieno poika,” lepertelin palattuani ja annoin taskusta palan porkkanaa. Jonkun asian Jyska oli sentään oppinut täydellisesti entisellä omistajallaan :D
Nousin selkään, asensin jalustimet oikeaan mittaan ja lopuksi kiristin satulavyötä vielä reijällä. Koko tämän ajan orini seisoi järkähtämättä paikoillaan ja ihan aluksi ajattelin lämmitellä Jyskan antamalla sen kävellä löysin ohjin samalla tutustuen kenttään.
Ori kulkikin turpa maata viistäen, haistellen ja tutkien kentällä olevat este puomit tarkoin. Annoin sen tutkia ihan kaikessa rauhassa samalla itse hieman venytellen orin selässä.
Kun minusta näytti, että Jyska oli valmis keräsin ohjat ja nostin ravin. Ravailin kiertäen kenttää molemmissa suunnissa ja tein siirtymisiä käyntiin pyrkien itse mahdollisimman kevyisiin apuihin.
Jyskalle oli opetettu askellajien vaihdot ajaessa vain sanalliseen vihjeeseen ja aluksi sille oli aluksi super outoa, että joku hipelöi pohkeilla kylkiä ja muutaman kerran sainkin hyppypomppu sarjan ravinoston sijaan. Tänään kuitenkin ori alkoikin päästä tahtomastani jyvälle aika pian. Käytin kuitenkin vielä sanallisia vihjeitä pohje- ja istunta-apujen rinnalla, jotta Jyska oppisi näiden yhteyden.
Ravi - käynti harjoitusten jälkeen, kun minusta alkoi tuntua, että Jyskakin on kuulolla aloin ratsastamaan erikokoisia ympyröitä ensin ilman sen kummempaa taivuttelua ja pian aloin tässäkin herkistää oria kuuntelemaan pohjetta ja istuntaani. Huomasin, että poika taipui paljon paremmin oikealle kuin vasemmalle, joten teimme taivutteluja enemmän vasempaan.
Oikein hienon suorituksen jälkeen palkitsin Jyskan selästä käsin porkkanalla ja poika jaksoikin hienosti yrittää aina vain paremmin.
Sitten päätin hyödyntää kentällä olevia puomeja ja ratsastin niiden yli ensin käynnissä, jotta ori oppisi nostelemaan jalkojaan ja puomiharjoittelu tulisi sille tutuksi. Aluksi ajattelin, että puomit herättäisivät orissa edes jonkinlaista ihmetystä, mutta ei. Kaipa poika oli tottunut metsässä työskennellessään katsomaan myös jalkoihinsa. Ylitimme puomeja myös ravissa, mutta laukkatyöskentelyn jättäisimme ensi kerralle.
Puolen tunnin päästä olimme valmiit ja päätin jäähdytellä hevoseni ratsastamalla tietä myöten vähän matkaa ja kääntyä sitten takaisin tallille aikomuksenani venytellä poika kunnolla tämän ratsastuksen jäljiltä.
Ilma oli ihan muutamassa päivässä muuttunut jopa kesäiseksi ja koko luonto tuntui nauttivan pitkän talven jälkeen vihdoinkin lämpimistä auringon säteistä. Katselin Jyskan selästä, kun ojan pientareihin oli joka ikiseen aurinkoiseen kohtaan puskemassa jokin jotain vihreää tai jokin kukka, joka joutuisi sinnittelemään vielä viimeiset yöpakkaset. Jostain kuului laulujoutsenten hiljainen toitotus. Ne olivat varmaan löytäneet, jonkin sulan pellon, missä ruokailla.
Jyska kulki korvat rennosti kuunnellen ja kääntyillen. Parasta orissa oli sen rauhallisuus silloin, kun se tiesi olevansa töissä. Metsämaastossa ori olisi parhaimmillaan. Rentona puskatuupparina, jonka selkään uskalsi tuupata melkein kenet tahansa (jos ei siis korkeita paikkoja pelännyt) ja vaikka ori välillä itseään kaikenlaisilla tempuilla viihdyttikin, rakastuin sen hyväntahtoisuuteen ja lempeyteen, sekä järkähtämättömään taitoon lukea ihmistä kuin avointa kirjaa. Jyska jos joku tiesi, milloin kannatti olla kilttiä poikaa.
Saavuimme tien mutkaan, josta ajattelin kääntyä takaisin. Jyska olisi voinut jatkaa tien viertä rauhallisesti kävellen vaikka kuinka pitkälle, mutta kääntyi pyynnöstäni kotitallia kohden.
Talliin saavuttuani riisuin orilta varusteet ja päätin viedä Jyskan pestäväksi, olihan se kuitenkin hionnut jonkin verran ratsastaessa ja talvikarvakin oli kaikkeen syssyyn tippumassa, mutta huomasin pesupaikan olevan varattuna ruunikon ratsuponiruunan ja hänen omistajansa toimesta. Päätin siis vain harjata heppani karsinassa.
Harjauksen jälkeen venyttelin orin kunnolla. Ensin kaulaa ja niskaa kummallekin puolelle lähelle kuvetta ja sitten alas liki takajalkojen luo niin, että pojan oli oikein virutettava itseään yltääkseen porkkanaan.
“Ja sitten aaaalas,” maanittelin orin viemään päänsä etujalkojen välistä mahansa alle.
“Jaaa yyyyylöös,” nostin pääni ja näin jonkun kurkkivan karsinan oven yli touhujani. Olin varmaan näyttänyt aika naurettavalta eläytyessäni tähän heppajoogaan aivan satasella :D
Venyttelin vielä jokaisen jalan, minkä maasta irti sain ja päätin, että nyt riittää tältä päivältä.
Jyska sai jäädä kuivattelemaan karsinaansa pienen heinäannoksen kanssa ja Hertta oli luvannut järjestää Jyskalle täksi päiväksi hieman myöhemmän tarhauksen, jotta poika kerkiäisi vielä tänäänkin ulkoilla ihan hyvän aikaa. |
Vastaus:
Tosi kivan pitkä ja kiva tarina!
Palkaksi tästä saat 65 v€.
-Hertta |
|
| Nimi: Nella |
19.04.2019 19:16 |
Prins hirnahti iloisesti kun tulin sen karsinalle.
-No hei rakas, sanoin.
Prinssin pehmusteinen, sininen riimu oli kurainen. Minun pitäisi pestä se taas pian. Poni oli kai hieronut riimua johonkin kuraiseen, varmaan maahan.
Päätin, että tänään Prins saisi vapaan. Pesisin sen vaan.
Talutin Prinssin pesuboxille ja aloin letkuttamaan vettä ponin selän päälle. Lisäsin shampoota. Poni selvästi nautti pesusta, sillä se piti silmiään rennosti, samoin korviansa.
Pesun jälkeen laitoin Prinssille kuivatusloimen päälle.
Sitten putsasin sen riimun. Hinkkasin märkää sinistä pesusieneä ponin riimuun. Lopuksi viimeistelin puhdistuoperaation vielä harjaamalla sen puhtaaksi.
Otin vielä kuivatusloimen pois ja lukitsin kaappini.
Prins on best! <3 |
Vastaus:
Tosi kiva tarina sulta!
Tästä saat +20v€ :)
-Hertta |
|
Heppa häveyksissä! (Taas)
Mietinpä vaan, että miten voi likipitäen tuhatkiloinen hevonen hävitä kuin tuhka tuuleen?!
Vielä hetkeä aiemmin Jyska oli kahdelta puolelta kiinnitettynä käytävällä ja liikehtien levottomasti.
“Noo poitsu! Malta hetki vielä niin saan tän sun rokkilettisi siistittyä ennen kisoja. Sit kun oon valmis, saat porkkanan tai vaikka kaksi, jos nyt oot vaan ihan liikkumatta,” lahjoin Jyskaa pysymään paikoillaan samalla, kun nipsin jakkaralla seisten itsepäisiä hajakarvoja orin harjasta. Olin ajatellut yrittää letittää pojalle kunnon nutturat harjaan kisojen kunniaksi, mutta eihän siitä mitään olisi tullut. Jyskan harja oli niin joka ilmansuuntaan harittava, että olisi mennyt ikä ja olkapäiden terveys lettejä väsätessä ja lisäksi orin hulttio ei olisi kestänyt liikkumatta niin kauan aikaa. Päädyin siis vain siistimään harjaa hiukan saksien kanssa.
Jyskalle ei odottelu maistunut ja se heilutteli vuoroin etujalkaa, vuoroin takajalkaa kuin miettien, että mitähän vielä tässä keksisin. Ihmisen kuvatus, kun oli tiukasti kieltänyt kaikenmoisen hyppelyn ja käskenyt olla liikkumatta. Jalkojaan ori silti heilutteli, ihan vain kiusaksi.
Orin rauhoituttua hetkeksi paikoilleen annoin taskustani pari porkkanaa palkkioksi ja jatkoin operaatiota. Leikkelin harjatuppusia kaikessa rauhassa kunnes Jyska näki jotain mielenkiintoista ulkona, nosti äkisti päätään ja liikahti minua kohden. En ollut varautunut yllättävään tönäisyyn ja kaaduin saksien ja jakkaran kanssa kolinalla lattialle. Ori hätkähti kaatumistani ja käänsi päätään kysyvästi minua kohti.
“Tuhma heppa. Oli taas voinut käydä huonosti näiden teräaseiden kanssa,” moitin Jyskaa kömpien ylös lattialta ja keräten sakset ja jakkaran lattialta.
Kaatuessani olin sohaissut itseäni saksilla toisen käden etusormeen ja siihen oli tullut pieni haava. Muutoin kaikki oli kunnossa.
“Sinä se olet kyllä yksi huonon tuurin hevonen. Tähän tarvitsee kyllä laastaria,” tuhahdin ja jätin Jyskalle sankoon muutaman porkkanan palasen aikeinani kipaista ihan pikapikaa ensiapulaukusta puhdistusainetta ja laastaria sormeeni.
Löysin ensiapulaukusta vaaleanpunaisia laastareita, joissa oli yksisarvisten kuvia ja sain sormeni pakettiin.
Palasin Jyskan luo. Paitsi, että Jyska ei ollut enää siinä mihin sen lähtiessäni jätin. Sankosta oli porkkanat kyllä syöty, mutta riimunnaruja, riimua saatikka niihin kiinnitettyä hevosta ei näkynyt sitten missään.
“Voi hiiden hiiden hiisi,” kirosin, kun marssin ulos tallista ja pihalla aloin huhuilla oriani, joka puolella pyörien.
“JYYSKAA tule minulla olisi sinulle porkkanaa,” maanittelin tallipihalla.
Hertta saapui paikalle ja ihmetteli, mitä mahdoin tehdä.
“Noo tämä saattaa kuulostaa hieman oudolta,” selitin hänelle ja kerroin, mitä oli sattunut.
Hertta kuitenkin ymmärsi tilanteen ja hän lupasi auttaa Jyskan löytämisessä. Päätimme lähteä jalkaisin etsimään kumpikin eri suunnalta ja vaihdoimme puhelinnumeroita, jotta saamme soitettua toisillemme, jos oriin löydämme. Annoin Hertalle vielä muutaman porkkanan taskuun.
“Mietinpä vaan, että miten voi likipitäen tuhatkiloinen hevonen hävitä kuin tuhka tuuleen,” päivittelin vielä ennen kuin lähdimme karkulaisen perään.
Itse lähdin oikealle. Hertta lähti vasemmalle.
Ehdin kävellä noin vartin verran kun puhelimeni soi. Sydän hyppäsi kurkkuun. Löysikö Hertta Jyskan?
Puhelimen ruudulla luki kuitenkin siskoni Amelien nimi.
“Ai sinä vain,” vastasin puhelimeen pettyneenä.
“Ai vain minä?! Voin minä soittaa myöhemminkin, jos se olin VAIN minä,” Amelie aloitti.
“Anteeksi en tarkoittanut pahalla… Kuule voitaisko oikeasti jutella myöhemmin? On hieman kiire,” vastasin ja suljin puhelun vastausta odottamatta. Huoli Jyskasta alkoi painaa.
Välittömästi puhelun suljettuani puhelimeni soi uudestaan tällä kertaa se oli kuin olikin Hertta.
“Löysin Jyskan! Käänny ympäri ja kulje tietä myöten Mansikkametsän naapuritalolle,” kuulin Hertan sanovan.
Laitoin juoksuksi ja pian saavuinkin naapurin pihalle. Siellä näin Hertan ja Jyskan ja naapurin rouvan, joka syötteli jo possua muistuttavalle hevoselleni pullapitkosta isoja murusia hevoseni mussuttaessa pullaa tyytyväisenä.
“Tämä on ihan uskomatonta,” mietin hetken tyrmistyneenä.
“Miten tuo hevonen osaakin olla tuollainen.” Kohtaus olisi voinut olla suoraan, jostain elokuvasta, paremminkin komediasta!
“Tämä sinun hevosesi pitää leipomastani pullasta,” rouva myhäili. “Tuli itse kuistilta hakemaan. Pakkohan tuolle oli vähän antaa.”
Kiittelin pikaisesti rouvaa huolenpidosta ja sanattomana lähdin Jyskan ja Hertan kanssa kävelemään tallille päin. Matka tallille sujui rauhallisesti ja palautin orin tarhaansa. Onneksi loppupäivä sujui rauhaisasti ja mitään ihmeempää ei enää sattunut.
Sisla |
Vastaus:
Superkiva tarina! Toivottavasti teillä lähtee pian sujumaan paremmin ja onneksi Jyska löytyi :)
Palkaksi tästä saat 50v€.
-Hertta |
|
Mansikkametsään saapuminen
Olin aivan poikki, kun viimein illan pimetessä saavuin autollani Mansikkametsän pihalle. Olin jo etukäteen soittanut Hertalle, että meillä menisi myöhälle tänään saapumisemme kanssa, sillä tämä hepan kutaletta ei ollut näkynyt lähdön hetkellä enää missään. Miten voi liki tonnin edestä hevosta hävitä kuin tuhka tuuleen juuri silloin, kun traileri kaartaa pihaan ja pakkaaminen on suoritettu hevosta lukuun ottamatta.
Inhosin muutenkin pakkaamista ja pelkäsin koko ajan, että jokin oleellinen unohtuu matkasta. Esimerkiksi Jyskan rehusäkit tai riimunnaru.
No sitten, kun totesin, että juu ei oripoikaa ei vaan näy enää misään, vaikka juuri olin sen karsinaan ottanut laittanut sille kuljetussuojat jalkaan ja loimittanut matkaa varten, alkoi stressi lähennellä jo maksimi lukuja. Matkaan pitäisi päästä, jottei pimellä tarvitsisi ajella ja navigointi perille olisi helpompaa. Sysälästä Mansikkametsään kertyisi kuitenkin muutama sata kilometriä.
Tallin käytävältä löytyi ensimmäinen vihje. Irronnut kuljetussuoja. Poimin sen maasta ja lähdin ulos tallista. Seuraava johtolanka orin sijainnista oli toinen kuljetussuoja aitan edustalla ja eipä aikaakaan, kun havaitsin kolmannen suojan taas vähän matkan päässä aitan toisella kulmalla.
Aitan kulmalle päästyäni kuulin kanalalta kanojen hätääntyneen kotkotuksen ja riensin kanalaa kohti. Ja mitä näin? Jyska oli puolittain kanalan ulkotarhan sisällä ja mutusteli sangen tyytyväisen näköisenä kanoille antamaani kauraa ruokintakiposta.
Meillä Sysälässä kanat saavat siis ulkoilla katetussa kanatarhassa näin keväisin ja usein käyn kanoille viemässä kaikenlaisia herkkuja tuonne tarhaan ja nyt sinne oli tunkenut itsensä liki tuhat kiloinen hevonen kanojen kauroilla mässäilemään.
Ei ole totta!
No äkkiä Jyskaa riimuista kiinni, hieman kauraa mukaan ja oriin kanssa juoksujalkaa traileriin. Onneksi poika ei enää pullikoinut lastauksessa vaan kiipesi kiltisti kyytiin viimeisten kauran rippeiden houkuttelemana.
Heppa autoon ja pikainen Googletus voiko kaurayliannostukseen kuolla (ei voi kuulemma, mutta extra energiaa siitä voi heppa saada) ja auto kohti Vantaata.
Mansikkametsän pihalla trailerin luukkuja avatessani huomasin, ettei Jyska jakanut kanssani matkaväsymystä. Ori oli aivan intopiukeana ja tanssahteli trailerissa niin, että koko vaunu heilahteli puolelta toiselle.
Jyska kuitenkin rauhoittui, kun peruutin sen alas lastaussiltaa ja ori pysähtyi lopuksi keskelle pihaa tuijottelemaan uutta kotiaan. Talliin löysimme aika pian ja Jyskan uusi karsina odotti poikaa tyhjillään. Päästin pojan karsinaan ja katselin sitä hetken, kun se pyöri ympyrää ja pörhisteli unenpöpperöisille karsinanaapureilleen. Se käyttäytyi kuin pahainen kakara, joka on vetänyt tölkillisen liikaa energiajuomaa.
Jätin Jyskan karsinaansa kunhan ensin olin varmistanut, että karsinan ovi pysyy varmasti kiinni oripojankin käsittelyssä.
Nakkasin vielä yöheinät Jyskalle, rapsutin sitä poskesta ja huikkasin hyvät yöt talliin.
Vihdoin pääsisin itsekin nukkumaan.
Tässäpä vähän aloitustarinaa :D Toivottavasti ei ole kamalan sekava, kun tätä näin yömyöhään kirjoitan.
Sisla |
Vastaus:
Tää oli tosi kiva aloitustarina sulta! Saadaan nähdä että minkälaisiin seikkailuun täällä joudutaankin Jyskan kanssa! Odotan innolla sulta lisää tarinoita! :)
Palkaksi 50v€ :)
-Hertta |
|
| Nimi: Kerttu |
15.03.2019 16:37 |
2. Keijukummun Ramona
Tänne Mansikkametsään oli viime vuoden loppupuolella saapunut suloinen ratsuponitamma, Keijukumpu-nimisestä tallista. Ponin nimi oli Keijukummun Ramona, lyhyesti ihan vaan Ranskis! Hauska ja ihana nimi! Ja kaiken päälle Ranskis oli vielä varsa, syntynyt viime vuoden toukokuussa. Hertta oli kertonut, että Ranskiksen isä on arabi ja emä ratsuponi. Jäisin mielenkiinnolla seuraamaan pikkutamman kehittymistä Mansikkametsässä!
Eräänä päivänä tultuani tallille, oli Hertta ja friisiläisori Unelman hoitaja Benjamin hakemassa hevosia tarhoista talliin.
"Hei Kerttu!" Hertta huikkasi taluttaessaan vuonohevosruuna Habbua. "Jos haluat, voit hakea Ranskiksen tarhasta. Se voi olla vähän arka, mutta pyydä apua jos et saa Ranskista ulos!"
"Selvä!" Olin melko yllättynyt, kun Hertta antoi homman minulle. Yleensä varsojen käsittely oli kokeneiden hevostelijoiden hommaa, mutta kaipa minä sitten olin kelpo hakemaan Ranskiksen, kun kerran Hertta pyysi. No mutta toisaalta minulla oli kyllä ollut jo aiempaa kokemusta varsoista, kuten se muutaman vuoden takainen shettisorivarsa.
Hain Ranskiksen riimun ja riimunnarun. Varsa seisoskeli tarhan kauimmaisessa päässä ja yritti tehdä tuttavuutta lähitarhojen asukkaisiin. Huomattavasti muut olivat jo hyväksyneet aikoja sitten nuoren neitosen mukaan jengiin.
"Ranskiiis!" huhuilin varsan nimeä tarhan portin luota. Nuori laikukas tamma käänsi katseensa minuun ja tarkasteli hetken paikoillaan, ennen kuin lähestyi porttia hiljalleen. Ensin yksi askel, toinen kolmas. Ranskis kuitenkin pysähtyi ja työnsi turpansa lumeen. Avasin portin hitaasti ja pujahdin sisään tarhaan. Ranskis hölkytti luokseni ja ojensin käteni vauveliinin nuuskittavaksi. Ranskiksen nuuhkaistessa, rapsutin sitä kaulasta ja sain laitettua riimun päähän sille.
Ranskis hyppeli vierelläni matkalla talliin. Jouduin hiljentämään tamman vauhtia, jotta emme liukastuisi.
Ranskiksen kaviot kopisivat tallin lattiaa vasten, kun se saapui talliin. Lämmin ilma ympäröi meidät ja tallin perältä kuului hirnahdus. Jätin Ransiksen karsinaan ja lähdin hakemaan lisää hevosia. Seuraavaksi hoitohevoseni Indra ja oma hevoseni Didi.
Pari tuntia myöhemmin saavuin takaisin talliin. Olin siivoillut tarhoja ja kenttää. Suuntasin Indran karsinan luo. Curly-poni roikotti päätään laiskasti ja suupieliin oli tarttunut pari heinänkortta. Hupsu!
"Kerttu hei!"
Käännyin ja näin Hertan tulevan luokseni toimistostaan päin. Nainen kantoi kädessään Ranskiksen riimua.
"Haluaisitko mennä kävelyttämään Ranskiksta kentälle?" Hertta kysyi. "Menisin kyllä muuten, mutta mulla on tässä nyt pari tärkeää puhelua, jotka pitäisi hoitaa ja muutenkin ajattelin että voisin tutustua paremmin Ranskikseen. Ihan vaan muutama kierros kenttää ympäri, voi ravailla ja tehdä jotain ympyröitä tai vastaavaa, että saa Ranskis vähän ajateltavaa."
"Joo kyllä mä voin", tarjouduin.
"Hienoa! Mun on nyt mentävä, mutta luotan että pärjäät."
Hertta lähti ja antoi riimun minulle. Kävelin Ranskiksen karsinalle. Pikkuinen oli ihan likainen, pyörinyt varmaan puruissa. Niin harjasin tamman nopeasti ensin.
"Päästään kohta ulos", supisin Ranskiksen korvaan, samalla kun harjasin pitkin vedoin sen kylkiä. Pian olimmekin valmiita lähtöön.
Ranskis asteli reippaasti kentälle, niin että jouduin hidastamaan pikkuneidin menoa.
"Hei, en mä haluu juosta itseäni uuvuksiin nyt vielä!" toruin sitä. "Kohta pääset kyllä juoksemaan ihan tarpeeksi!"
Ja se pitkä harmistunut katse Ranskikselta, jaaha.
Aloitimme kävelemällä rennosti kenttää ympäri. Kavionjäljet painautuivat lumeen ja kentän poikki oli varmaan ennen tuloamme loikkinut jänis, jonka jälkiä Ranskis tuntui ihmettelevän.
"Ravia!" sanoin ja maiskutin varsan liikkeelle, kun olin varma ettei kenttä ollut liukas. Ensin kaksi kertaa ympäri, sitten taas käyntiin. Molempiin kentän päihin ympyrät ja koko rata leikkaa toiseen päätyyn. Hienosti meni Ranskikselta ja annoin sille suukon palkkioksi turvalle. Ehkä näitä joskus vielä selästä käsin!
"Hienostihan teillä näytti menevän!" Hertta oli saapunut kentän laidalle, ilmeisesti saanut puhelunsa puhuttua.
"Jep, Ranskis on tosi ihana!" kehuin ja kietaisin käteni pikkutamman kaulan ympärille.
"Pienenä vinkkinä, että Ranskis on ilman hoitajaa. Onhan sulla jo Indra ja Didi, mutta jos haluat, voisit ryhtyä myös Ranskiksenkin hoitajaksi."
"Se olisi mahtavaa!"
"Sovittu?" Hertan kasvoilla oli hymy. "Kai muistat sitten, että Ranskiks on vielä ihan erilainen hoitsu kuin Indra. Voisit kyllä auttaa Ranskiksen koulutuksessa, kun on sen aika."
"Ilman muuta!"
Kun tulin kotiin, en ollut varma oliko tämä tottakaan. Olin siis Ranskiksen hoitaja! Hehe, sen lapsosen kanssa ei tule olemaan tylsää. |
Vastaus:
Ää, vähänkö ihana tarina! Kuvailit tässä tosi hyvin Ranskista ja eipä taida sen kanssa sit olla tylsää :D mutta onhan se nyt söpö pikku tyttönen, pian jo yksivuotias!
Tykkäsin tästä tarinasta tosi paljon, ja kuvailitkin kivasti eri tilanteita joten palkaksi tästä saat 55v€!
-Hertta |
|
| Nimi: Kerttu |
16.01.2019 17:48 |
1. Ratsastelua Indralla
Letitin brunetet hiukseni nopeasti vessan peilin ääressä ja pesin hampaani. Puin tallivarusteet päälleni, pakkasin kamppeet harmaaseen reppuuni ja lähdin kohden Mansikkametsä-nimistä tallia linja-autolla.
Saavuttuani tallille, ihastelin hetken lumen peittämää tallimaisemaa. Kaikki hevoset olivat tarhoissa, joten suuntasin tarhoille.
Ensimmäisenä suuntasin totta kai Indran tarhan luo. Tamma seisoi suloisena tarhassaan punahallakossa karvapeitteessään. Niin oikeasti suloinen Indra! Indra näytti nauttivan lumesta oikein kunnolla.
Seuraavana menin katsomaan mitä omalle Didilleni kuului. Hertta oli ollut ihana ja laittanut sen tarhaan, kun en itse ollut kerinnyt. Pitäisi sanoa tallinomistajalle kiitokset, kun näkisin hänet. Didi vaikutti uteliaalta tullessani tarhan luo. Tamma ravasi portin luo ja silitin sitä kaulasta.
Pian hevosilla olisikin jo ruoka-aika.
Menin talliin siivoamaan karsinoita. Ensiksi vein kuitenkin reppuni tallitupaan. Päätin siivota niin monta karsinaa kuin kerkesin... ja jaksoin. Onneksi kuitenkin suurimman osan. Nyt oli muutenkin hevosten ruoka-aika.
------------
Kun oli kulunut sopivan kauan hevosten syömisestä, halusin kovin ratsastaa. Aluksi pohdin Didiä, mutta koska olin mennyt sillä viimeksi, päädyin Indraan.
Indra ei vaikuttanut ehkä kovin mieluiselta, kun hain sitä tarhasta, mutta tamman mieliala parani talliin tullessa. Sidoin Indran karsinaan vetosolmulla, harjasin sen ja varustin.
Koska lunta oli nyt paljon, lähdin kentälle testaamaan hankitreeniä. Rakastin lumessa ravaamista ja nyt olin jättänyt Indran satulankin pois, vaikka tamman lampaankarvasatulaa rakastinkin!
Vein Indran kentän keskelle ja kipusin jakkaralta selkään. Ohjasin Indran uralle ja annoin kulkea pitkillä ohjilla. Noin vartin päästä otin pitkät ohjat käsiini ja aloitin ravityöskentelyn. Annoin pohkeita ja Indra lähti ravaamaan lumista kenttää ympäri.
Nojasin taaksepäin ja nautin. Hymy nousi huulilleni. Indra ravasi jalkojaan nostellen, kaula kauniisti pienellä kaarella ja lumi vain pöllysi.
Testasimme myös laukkaa. Indralla taisi olla vauhti päällä, ainakin sen perusteella kun se alkoi lähes heti laukkaamaan kun pyysin. Laukkasihan se hienosti, vaikka muutama ilopukki välissä olikin!
------------
Lopussa kävin vielä ratsastamassa Indralla rauhalliset loppukäynnit maastossa. Eihän se tietenkään ollut turvallista olla kännykällä hevosen selässä, mutta houkutus ottaa kuvia oli suuri. Otin muutaman ja laitoin Instagramiin.
Laukkasuora tallille ravattiin ja tallipihassa pysäytin Indran. Kumarruin halaamaan hoitohevostani selästä käsin. Maailman paras Indra!
Piirsin kuvan vielä Indrasta, olisi kiva jos voisi lisätä kaappiini :)
http://u.kahvipaketti.com/u/5967768467.png |
Vastaus:
Ihana, ensimmäinen tarina sulta! Tykkäsin tän tarinan tyylistä paljon, semmonen yksinkertainen kirjoitustyyli on kiva mun mielestä! (vaikka tykkään lähes kaikista kirjoitustyyleistä :D)
Palkaksi tästä ihanasta tallipäivästä saat 39 v€.
-Hertta |
|
| Nimi: Benjamin |
16.01.2019 09:27 |
Kuvaa Kionasta;
https://pre00.deviantart.net/f15a/th/pre/i/2018/343/b/3/snowpo ny_by_rowanwoodx-dcu1eaz.png |
Vastaus:
Ihan super ihana piirrustus, josta oikein välittyi talven tunnelma! sun piirroksia on aina ilo katsella :)
Palkaksi tästä saat 40v€.
-Hertta |
|
| Nimi: Alma |
18.12.2018 15:34 |
Astelin ujona Mansikkametsän tallipihalle. Olin kuullut, että vähän aikaa sitten ihan meidän kodin lähelle oltiin avattu ratsastuskoulu. Olin ollut uutisesta tosi innoissani ja joskus käynytkin pari kertaa varovasti moikkaamassa hevosia tarhojen luona. En ollut kuitenkaan koskaan uskaltanut astella sisään, vaikka halu olisi ollut silloin suuri käydä kysymässä ihka omaa hoitohevosta. Olin ratsastanut toisella ratsastuskoululla puolitoista vuotta, mutta sitten se talli meni konkurssiin ja koko tila tyhjennettiin täysin, myös hevoset myytiin.
Nyt oli kuitenkin aika, tällä kertaa olin rohkea. Koputin oveen varovasti.
Muutaman kymmenen minuutin päästä astelen onnellisena ulos. Olin nyt ihanan Kirpun hoitaja. <3 |
Vastaus:
Oikein kiva ensimmäinen tarina sulta! Kuvailit tässä hyvin ratsastushistoriaasi, toisaalta sisältöä olisi saanut enemmän jos olisi esim. kuvaillut enemmän kun kävit kysymässä hoitohevosta. Mutta muuten kiva aloitus sun hoitajauralle, jään innolla odottamaan sun tulevia tarinoita ;).
Palkaksi tästä saat 31 v€.
-Hertta |
|
| Nimi: Benjamin |
09.12.2018 19:02 |
Luukku 8
Olin päättänyt lähteä Kionalla loikkimaan lumesta rakennettuja esteitä, sillä olin juuri puunannut valkean hevoseni ja halusin esitellä tammaa vielä kun tämä oli valkoinen, eikä rusehtava. Tallilla tapasin Kertun ja Indran, jotka tulivat mukaamme hyppelemään. Päätin olla uhkarohkea ja lähteä Kionalla ilman satulaa, Kerttu lähti satulassa. Saattoi olla ihan viisas päätös, sillä kaviokaverimme olivat varsin pakkaspirteällä päällä.
Lämmittelimme kierrellen ja kaarrellen, annoimme hevosten tutustua lumihirvityksiin rauhassa. Kun pörinät oli pöristy ja hipsuteltu hevosista tarpeeksi, pääsimme loikkimaan yli lumimuurien ja risu-lumiukkoesteiden. Pari ensimmäistä hyppyä meni hyvin, kunnes Indra sai hepulin, jonka myötä Kionakin hepuloi ja minä päädyin puuterilumeen. Kerttu pysyi selässä - viisaana kun oli satulassa lähtenyt, ja minä jäin nauraen tekemään lumienkeliä. Kiona rauhottui pian ja jäin ihmettelemään lumiesteitä vähän matkan päähän. Nousin lumesta, tallustin valkean tammani luokse ja ponnistin esteen päältä takaisin selkään. Kävimme loppurallittelun jälkeen vielä maastossa loppukäynnit ja palsimme tallille. |
Vastaus:
Oikein kiva joulutarina :). Kiva, kun otit tallikaverinkin mukaan tarinaan!
Palkkaa tästä saat 20v€, kuten luukussa lukee.
-Hertta |
|
| Nimi: Benjamin |
04.12.2018 15:29 |
Luukku 1.
Astuisin kauniisti koristeltuun talliin ja lähdin jo tallustamaan kohti satulahuonetta, kun huomasin jotain puuttuvan - joulukuusi. Missä joulukuusi? Seisoin kuusen paikailla, lähtien sitten seuraamaan "havupolkua" ulos, siellä kiertäen tallin kulman taakse, jossa Kirppu raahasi kuusta koristeineen ja kuusenjalkoineen pitkin tallin seinustaa... Kirppu oli päässyt vapaaksi - taas.
"Voihan Kirppu totesin naurahtaen ja lähdin nappaamaan ponia, jolla onneksi oli päässään riimu. Palautin ponin tarhaansa ja joulukuusen paikoilleen, korjasin koristeet ja lakaisin käytävän. Ehkä Kirppu halusi tarhaansa oman joulukuusensa.
Luukku 4.
"Voihan Kirppu" päästen nauramaan jo toistamiseen, kun kirjava poni seisoi keskellä tallikäytävää jouluvaloihin kietoiutuneena, joulukuusen piparikoristeita mussuttamassa. Ilme ponin pärställä lähes huusi "auta, en voi liikkua", paniikissa ei kuitenkaan ollut, mutta pipareita oli enää muutama jäljellä.
Vapautin valoponin värikkäistä jouluvaloista ja vein tämän paksusta otsaharjastaan taluttaen takaisin omaan karsinaansa. Nostin kuusen pystympään ja laitoin jouluvalot sinne, missä ne olivat olleetkin. Pipareita täytyisi leipoa ja koristella lisää... Kaiken tämän jälkeen pääsin aloittamaan aamutallin, jonka olin lupautunut tekemään. |
Vastaus:
Kiva kun kirjoitit joulutarinoita :)
Palkaksi näistä saat yhteensä 25+35=60v€.
-Hertta |
|
| Nimi: Benjamin |
04.12.2018 15:11 |
Taas tarinanpätkää kera kuvan.
Linkki kuvaan; https://i.postimg.cc/7LKpjGz7/bennyjaunelma-III.png
Avajaiskilpailui sta Benny ja Unelma repäisivät upeasti ensimmäisen sijan 40cm esteratsastusluokasta ja toiset sijat 50cm estertasastusluokasta ja Helppo C:n kouluratsastusluokasta. Benjamin ei voinut muuta kuin hymyillä, kun ori käyttäytyi koko tapahtuman ajan esimerkillisesti. Kuvassa ori ratsukko poseeraa palkintojensa kanssa. |
Vastaus:
Ihan superkiva kuva taas jälleen! Lisään tämän ihanan piirroksen kaappiisi.
Palkaksi tästä saat 40 v€.
-Hertta |
|
| Nimi: Benjamin |
21.11.2018 18:26 |
Hellou,
toista kuvaa jo, tällä kertaa tihkuiselta keliltä. Irtojuoksutin Unelman tyhjällä kentällä illansuussa, kun toiset olivat valinneet maneesin.
Linkki kuvaan; https://i.postimg.cc/XvGgNkYc/benjaminjaunelma-II.png |
Vastaus:
Aivan ihana, tunnelmallinen kuva! Tykkään paljon kun piirrät hoitotarinoiden kirjoittamisen lisäksi :)
Palkaksi tästä saat 52v€.
-Hertta |
|
| Nimi: Benjamin |
12.11.2018 00:51 |
Hei!
Tässä olisi jo toiselta hoitokerralta matskua - tällä kertaa piirroksen muodossa. :> Linkki kuvaan; https://i.postimg.cc/FKzWFScT/benjaminjaunelma.png
Piirrokseen sain inspiraatiota ensilumesta, joka kuitenkin päivän mittaan muuttui rännäksi, josta vedeksi, ja lopulta suli pois. Kuvassa tosiaan Benjamin ja Unelma, vähän virkeämmän ratsastuskerran jälkeen. |
Vastaus:
Super kiva piirrustus! Tälläisiä olisi kiva saada jatkossakin ja ennen kaikkea ihanaa kun meillä on jo aktiivisia hoitajia!
Haluatko muuten, että lisään piirroksen kaappiisi?
Palkaksi tästä saat 56 v€.
-Hertta |
|
| Nimi: Benjamin |
08.11.2018 14:30 |
Benjamin ja Unelma 8.11.2018
Astelin noin kello yhdeksän aamulla tallia kohti reppu selässäni, termosmuki oikeassa kädessäni. Poppia raikasi nappikuulokkeesta toiseen korvaani, moikkailin vastaantulevia tallilaisia kättäni heilauttaen, pienesti hymyillen. Sisälle talliin päästyäni kävelin suoraan mustan jättiläisen luokse, jota alkaisin tästä päivästä lähtien hoitamaan. Suuri friisiläisori on minua säkäkorkeudeltaan sentin matalampi, mutta ryhdikkyytensä ansiosta vaikutti paljon suuremmalta - ainakin minun mielestä. Hain satulahuoneesta varusteet ja harjapakin, repun jätin satulan paikalle roikkumaan. Astuin orin karsinaan harjapakkinsa kanssa, aloittaen puunauksen kumisualla kuria pyöritellen. Kun olin harjannut liat ja pölyt pois, selvittänyt takun hännästä ja harjasta, sekä puhdistanut kaviot, pääsin varustamaan uteliasta oria, joka hamusi taskujani ja hiplasi mustiksi värjättyjä hiuksiani, kun siihen sai mahdollisuuden.
”Voihan Unelma” naurahdin, kun ori otti suuhunsa kumisuan, heilutellen sitä ylös-alas. En kiristänyt satulavyötä vielä kokonaan, sillä sen tekisin vasta juuri ennen selkään nousua. Unelma pudotti kumisuan suustaan ja käänsi katseensa minuun, turpa kylkeäni hamuamaan. Silitin sileää turpaa hymyille, ja puin suitset orille, joka otti kuolaimet nätisti suuhun. Suojia en ruvennut laittamaan, sillä tavoitteenani oli vain tutustua oriin ensimmäisellä ratsastuskerralla. Hörppäsin termosmukistani viimeiset kahvitipat, avasin karsinanoven, ja talutin orin ulos.
Ulkona, tarkemmin kentällä penkin vieressä, tarkistin remmit ja kiristin satulavyön, jonka jälkeen säädin jalustimet oikean mittaisiksi. Onnekseni kenttä oli tyhjä, eikä minun tarvinnut – tai hevosen – jännittää muita ratsukkoja. Siirsin penkin lähemmäs, jotta pääsisin kapuamaan satulaan. Nostin jalkani jalustimeen ja ponnistin satulaan. Ihmeekseni Unelma ei lähtenyt etuajassa liikkeelle, vaan odotti käskyäni, jonka annoin yksinkertaisesti hengittämällä ulos; painoavuin.
Ori oli mukava ja juuri sopivan reipas makuuni ratsastaa, sillä Unelmaa ei tarvinnut kymmentä kertaa käskeä liikkeelle, vaan yksikin nätti pyyntö riitti saamaan aikaan haluamani reaktion. Tein paljon siirtymisiä, pysähdyksiä, suunnanvaihtoja ja satunnaisia kiemuroita ympäri kenttää, käyttäen hyödykseni koko tilaa. Välikäynnit annoin kävellä vapaasti omia reittejään ympäri kenttää, vapain ohjin.
Venyttelykäyntien jälkeen siirsin Unelman raviin, kooten oria enemmän, lyhentäen askelta, tavoitteenani saada hevonen peräänantoon. Onnistuin hetken päästä saamaan aikaan höyhenenkevyitä askeleita, siirtäen sitten laukkaan. Laukkailin hyvässä temmossa hetken, kunnes annoin ohjaa ja siirsin ravin kautta käyntiin. Annoin orin venyttää kaulaansa reippaasti loppukäynneissä. Laskeuduin satulasta, löysäsin satulavyötä ja avasin turparemmit, sekä nostin ohjat kaulalta. Kävimme vielä tiellä kävelemässä mielenvirkistykseksi.
Tallille palattuamme talutin orin karsinaansa, riisuin varusteet ja harjasin lopuksi. Vein varusteet ja harjapakin satulahuoneeseen, palaten sylissäni loimi, jonka puin orille. Vein orin tarhaansa, jättäen tuon riimun sitten tolpanpäähän. Heitin vähän heinääkin tuolle mutusteltavaksi ennen lähtöäni. Poistuin tallilta hymyssä suin, sillä Unelma tosiaan oli unelma.
//Toivottavasti mitään kiellettyä en tehnyt :D |
Vastaus:
Kiva tarina! plussaa hyvästä kuvailusta ;)
Ja et tehnyt mitään kiellettyä.
Palkaksi tästä saat 45v€.
-Hertta |
|
Kuvat ©AK, Pauliina Kontinen, ransu.kuvat.fi bannerin kuva ©AK, CSS-koodi ©Viimakoura
Hevosten & hoitajien kaapeissa olevat varusteet©Equestrian PRO, Keivitär, Oddpixel, Hemsbury Saddlery, Provando
Tämä on virtuaalitalli/virtuaalihevonen
|
